36. Yaseen
1Oi ihminen
2Kautta Koraanin, jonka viisaus täyttää
3olethan totisesti yksi sananjulistajista
4ja vaellat oikealla tiellä
5Tässä on ilmoitus mahtavalta, laupiaalta
6jotta voisit varoittaa kansaa, jonka esi-isiä ei varoitettu ja joka on välinpitämätön
7Sana on käynyt todeksi, että enin osa heistä on uskon hylännyt
8Kahleet Me olemme totisesti kietonut heidän kaulansa ympäri aina heidän leukansa korkeudelle, niin että heidän päänsä ovat pystyyn pönkitetyt
9Ja Me olemme asettanut esteen heidän eteensä ja esteen heidän taaksensa sekä heittänyt verhon heidän ylitsensä peittäen heidän näkönsä
10Yhdentekevää on heille varoitatko heitä vai et, sillä he eivät usko
11Varoittaa voi vain sitä, joka nuhteesta vaarin ottaa ja sisimmässään Armahtajaa pelkää; sellaiselle julista anteeksiantoa ja suurta palkintoa
12Totisesti Me herätämme kuolleet eloon ja pidämme kirjaa kaikista heidän teoistaan, jopa heidän jalkojensa jäljistäkin; ja kaiken tämän olemme selvästi kirjoittanut
13Esitä heille vertaus sen kaupungin asukkaista, johon sanansaattajamme saapuivat
14Kun Me lähetimme kaksi heidän luoksensa, torjuivat he pois nämä, ja kun Me vahvistimme heitä kolmannella ja kaikki vakuuttivat: »Me olemme totisesti (Jumalan) julistajia»
15Niin he sanoivat: »Ette ole muuta kuin kuolevaisia, kuten me itsekin, eikä hyvä Jumala ole mitään ilmoitustaan teille uskonut; te vain valehtelette.»
16Nämä vastasivat: »Herramme tietää, että varmasti olemme Hänen julistuksensa tuojia teille
17eikä meillä ole muuta mielessämme kuin toimittaa perille selvä viestimme.»
18He sanoivat: »Me aavistamme teidän tulostanne koituvan meille pahaa; ellette lakkaa, me kivitämme teidät ja tuotamme teille tuskallisen lopun.»
19Nämä selittivät: »Itsestänne teistä kohtalonne johtuu eikä siitä, että me teitä varoitamme. Totisesti olette mieletöntä väkeä.»
20Silloin riensi sinne juosten eräs mies ja huusi: »Kansa, ota vaari viestintuojista
21seuratkaa sitä, joka ei pyydä palkkiota teiltä, sillä lähettiläät ovat oikean tien vaeltajia
22Mistä syystä en palvelisi Häntä, joka antoi minulle elämän? Hänen tykönsähän teidätkin jälleen palautetaan
23Omaksuisinko Hänen lisäkseen jumalia, joiden suojelus ei minua vähääkään auttaisi ja jotka eivät kykenisi minua pelastamaan, jos hyvä Jumala minulle lähettäisi koettelemuksen
24Silloinhan olisin ilmeisesti harhassa
25Minä totisesti uskon teidän Herraanne, ja siksi kuulkaa minua!»
26Ja sana tuli: »Astu sisään autuuden tarhaan!» Hän sanoi: »Voi, jospa kansani tietäisi
27miksi Herra antoi minulle anteeksi ja liitti minut armoitettujen joukkoon!»
28Ja tämän todistajan puhuttua Me emme taivaasta syössyt tämän kansan päälle enkelien rankaisevaa joukkoa; niin emme kostoamme lähetä
29Ei muuta tapahtunut, kuin ääni kuului, ja katso, he vaikenivat
30Voi näitä palvelijoita! Milloin sananjulistaja saapuukin heidän tykönsä, he vain pilkkaavat häntä
31Eivätkö he tiedä, kuinka monta sukupolvea Me olemme jo ennen heitä tuhonnut siksi, etteivät he kääntyneet lähettiläittemme puoleen
32Ja ne kaikki tuodaan varmasti Meidän eteemme
33Heille olkoon tunnusmerkiksi kuollut maa. Me vuodatamme siihen eloa ja nostamme siitä esiin viljaa, jota he syövät
34Ja Me kasvatamme palmupuistoja sekä viinitarhoja ja Me vedämme esille lähteitä sitä kastelemaan
35jotta he söisivät sen hedelmiä sekä mitä heidän kätensä valmistaneet ovat. Eikö heidän siis tule olla kiitollisia
36Ylistys Hänelle, joka loi kaiken, mitä maasta kasvaa, sekä heidän tuntemansa lajit että nekin, joita he eivät tunne
37Yökin on heille tunnusmerkkinä. Yöstä vedämme päivän erilleen, ja katso, pimeys peittää heidät
38Aurinkokin kulkee vain määrätyn ratansa, noudattaen kaikkivaltiaan, kaikkitietävän käskyä
39Kuulle Me olemme sen vaiheet määrännyt, kunnes se muuttuu vanhan, kuivan palmunoksan näköiseksi
40Eikä auringon ole sallittu kulkea kuuta nopeammin, yhtä vähän kuin yön on sallittu niellä päivää; vaan kaikki kulkee omaa rataansa
41Vielä on sekin heille tunnusmerkiksi, että Me annamme laivojen kantaa heidän jälkeläisiään
42ja muitakin aluksia olemme heille luonut, joilla he voivat matkustaa
43vaikka Me voisimme, jos tahtoisimme, hukuttaa heidät veteen, eikä heille löytyisi pelastajaa eikä pakotietä
44mutta armostamme Me sallimme heidän elää määräpäivään asti
45Heille sanotaan: »Varokaa sitä, mikä on teillä edessänne, ja varokaa sitä, mikä on takananne, jotta armo tulisi osaksenne
46Ja heidän Herransa viesteistä tuskin yksikään heille saapuu heidän sitä hylkäämättä
47Ja kun heille sanotaan: »Uhratkaa siitä, mitä Jumala on teille suonut!», niin uskottomat sanovat uskovaisille: »Miksi olisi meidän ruokittava niitä, jotka Jumala kuitenkin voisi ravita, jos vain tahtoisi? Te olette ilmeisen harhan vallassa.»
48Ja vielä he kysyvät: »Koska oikeastaan tulee tapahtumaan se, millä te meitä uhkaatte, jos totta puhutte?»
49Heitä odottaa vain äkillinen ääni, joka heidät yllättää vielä heidän väitellessään keskenänsä
50Eivät he ehdi edes jälkisäädöstänsä tehdä eivätkä perheittensä luo kiiruhtaa
51Ja kun pasuunoihin puhalletaan, niin, katso, he rientävät haudoistaan Herransa luo
52Ja he sanovat: »Voi meitä, kuka on meidät nostanut nukkumasijoiltamme ? Tämänhän Armahtaja meille lupasi, ja Hänen sanansaattajansa ovat julistaneet totuutta.»
53Ja vain ääni kajahtaa, ja katso, heidät kaikki tuodaan Meidän eteemme
54eikä sinä päivänä tehdä vähääkään vääryyttä ainoallekaan sielulle; teille punnitaan vain sen mukaan, kuin tekonne ansaitsivat
55Sinä päivänä ovat paratiisin asukkaat autuaallisissa toimissaan
56Vaimojensa seurassa he ovat varjossa leväten istuimillaan
57Siellä nauttivat he hedelmiä ja heillä on kaikkea, mitä haluavat
58»Rauhaa!» on heille laupiaan Herran tervehdys
59Mutta te, väärintekijät, väistykää loitolle tänä päivänä
60Enkö Minä velvoittanut teitä, Aadamin lapset, olemaan palvelematta perkelettä? Totisesti hän on teidän ilmivihollisenne
61Ja enkö sen sijaan käskenyt palvelemaan Minua ollaksenne oikealla tiellä
62Onhan perkele totisesti johtanut harhaan lukuisia sieluja joukostanne. Kuinka ette sittenkään älynneet
63Tämä on helvetti, jolla teitä uhattiin
64Käykää nyt siihen tänä päivänä epäuskonne tähden
65Ja sinä päivänä sinetöimme Me heidän suunsa, mutta heidän kätensä tulevat meille huitoen puhumaan sekä jalkansa heidän ansaitsemastaan todistamaan
66Ja jos Me tahdomme, voimme puhkaista heidän silmänsä; silloin vasta he pyrkisivät löytämään tien, mutta kuinka he näkisivät
67Samoin voisimme varmasti, jos tahtoisimme, heidät siihen paikkaan jähmettää, niin etteivät he voisi edemmäksi päästä eivätkä takaisin palata
68Jos Me jollekulle suomme pitkän iän, Me annamme hänen vartensa köyristyä; eivätkö he ymmärrä
69Emmekä ole hänelle (profeetalle) runoilua opettanut, sillä hänelle se ei ole soveliasta. Hänen sanottavansa on vain varoitus ja selvä Koraani
70Hänen on varoitettava jokaista, joka elää haluaa, ja julistetun sanan on osoittauduttava voimakkaaksi uskottomia vastaan
71Eivätkö he havaitse, että Me olemme luonut heille karjan luontokappaleittemme joukosta ja totuttanut sen heidän alaisuuteensa
72Ja me olemme pannut kotieläimet heitä tottelemaan, niin että he muutamilla ajavat ja muutamia käyttävät ruoaksensa
73Tästä kaikesta heille on etua ja he saavat niistä juomiakin; eivätkö he osaa tästäkään kiittää
74Mutta he ovat omaksuneet itselleen jumalia ainoan Jumalan rinnalle, saadakseen heiltä apua
75Mutta nämä eivät kykene heitä auttamaan, vaikka niitä on laumoittain
76Tästä syystä älä anna heidän puheensa itseäsi huolestuttaa; Me tiedämme, mitä he tekevät salaa ja mitä toimivat julkisesti
77Eikö ihminen ole huomannut, että Me olemme luonut hänet pienestä elonidusta? Ja katso, kohta hän on valmis kanssamme kiistelemään
78Ja hän laittaa Meidän kaltaisiksemme tarkoitettuja kuviaan unohtaen oman luomisensa. Hän sanoo: »Kuka pystyy elämän paluttamaan luihin, kun ne jo ovat lahonneet?»
79Sano: »Hän niihin elämän palauttaa, joka ne alkujaankin elämään synnytti, sillä Hän sulkee itseensä koko luomakunnan
80Hän, joka loi teille tulen, joka voi vihreässä puussakin palaa, niin että sytykkeillä sitä jatkaa saatatte
81Eikö Hän, joka loi taivaat ja maan, kykene niiden kaltaisia luomaan? Totisesti! Hänhän on kaiken Luoja, taituri
82Kun Hän jotakin aikoo, riittää, että Hän käskee: »Tulkoon!» niin se tulee
83Sentähden ylistys olkoon Hänelle, jonka käsissä on valta kaiken yli ja jonka tykö kaikki palautetaan aikanaan
lähde: Unknown
WEBREATH · 11:11
«If you are thankful, I will give you more» — Quran 14:7
Breath is one for all: everyone lives by it, whoever they are and whatever they believe. Every day at 11:11 local time people stop for sixty seconds, breathe, and thank GOD for the breath — each in their own words, each within themselves. In that minute we are One Breath.
WEBREATH — the Minute at 11:11, your own local time — we are One Breath