Islam
takaisin

76. Al-Insaan

1Eikö ole kulunut pitkä aika, ennenkuin ihmisestä tuli jotakin mainitsemisen arvoista

2Me olemme totisesti luonut ihmisen siemenestä yhdistäen sen toiseen. Me aiomme kasvattaa häntä, ja niin olemme antanut hänelle kuulon ja näön

3Totisesti olemme ohjannut hänet polulle, olkoonpa hän kiitollinen tai kiittämätön

4Totisesti olemme valmistanut uskottomille kahleet ja ketjut sekä helvetin tulen

5Totisesti saavat hurskaat juoda maljasta, johon on kätketty heidän (sisäinen) vapautuksensa

6lähteestä, josta Jumalan palvelijat juovat runsain määrin

7He täyttävät lupauksensa ja pelkäävät päivää, jonka tuho leviää ylt'ympäri

8rakkaudesta Häneen he ruokkivat köyhää, orpoa ja vangittua

9»Me ruokimme teitä vain Jumalan tähden; me emme vaadi teiltä palkkaa emmekä kiitosta

10totisesti pelkäämme surun ja murheen päivää, jonka Herramme lähettää.»

11Siksi Jumala säästää heidät tuon päivän tuholta ja antaa heidän osakseen iloa ja onnea

12Hän palkitsee heitä heidän lujuutensa tähden paratiisilla ja silkkivaatteilla

13Näihin puettuina ja leväten nojakorokkeilla he eivät tunne hellettä eivätkä purevaa kylmää

14vaan puutarhan varjot lepäävät tiheinä heidän yllään, ja sen hedelmät ovat käden ulottuvilla

15Siellä kiertävät hopeamaljat ja kristallipikarit

16jotka ovat kuin läpikuultava lasi ja jotka täytetään runsain mitoin

17He saavat juoda inkiväärillä höystetyn maljan

18lähteestä, jota siellä kutsutaan Salsabiliksi

19Ja heidän ympärillään liikkuvat ikinuoret olennot, joita nähdessäsi sinusta tuntuu, kuin he olisivat ylt'ympäri siroiteltuja helmiä

20Ja kun saat nähdä sen, olet näkevä autuuden ja suuren kuningaskunnan

21Heidän vaatetuksenaan on viheriä, hieno silkki ja paksu, kultakudoksinen sametti. He saavat kantaa hopeaisia rannerenkaita, ja heidän Herransa virvoittaa heitä puhtaalla juomalla

22Tämä on totisesti oleva palkkanne, sillä ponnistelunne palkitaan

23Totisesti olemme lähettänyt sinulle tämän Koraanin vähitellen useina ilmoituksina

24Pysy siis lujana odottaen kärsivällisesti Herrasi tuomiota äläkä tottele ketään syntistä tai kiittämätöntä heidän joukostaan

25Ylistä Herrasi nimeä aamuin ja illoin

26Polvistu yön aikana Häntä palvomaan ja ylistä Häntä myöhään yöhön

27Totisesti muut ihmiset rakastavat tätä maallista elämää eivätkä pidä lukua turmion päivästä

28Me olemme luonut heidät ja vahvistanut heidän jäsenensä, ja jos tahdomme, voimme heidän sijaansa aikaansaada täysin heidän kaltaisiaan olentoja

29Totisesti tämä on kehoitus, ja se, joka tahtoo, löytää tien Herransa luokse

30Mutta teitä se ei miellytä, ellei Jumala kuitenkin niin määrää; totisesti, Jumalan on tieto, viisaus

31Hän sulkee armoonsa kenet haluaa, mutta jumalattomille Hän on varannut tuskan ja kurituksen

lähde: Unknown

WEBREATH · 11:11

«If you are thankful, I will give you more» — Quran 14:7

Breath is one for all: everyone lives by it, whoever they are and whatever they believe. Every day at 11:11 local time people stop for sixty seconds, breathe, and thank GOD for the breath — each in their own words, each within themselves. In that minute we are One Breath.

WEBREATH — the Minute at 11:11, your own local time — we are One Breath