15. Al-Hijr
1Aliif, Laam, Raa. Nämä ovat kirjan ja selvän Koraanin säkeistöjä
2On tuleva aika, jolloin epäuskoon antautuneet toivoisivat olevansa muslimeja
3Anna heidän syödä ja nauttia aikansa, ja johtakoon heidän toiveensa heidät harhaan. Mutta tulevaisuudessa he kyllä sen älyävät
4Emme ole hävittänyt ainoatakaan kaupunkia ilmoittamatta sille sen määräaikaa
5Ei yksikään kansa voi kiirehtiä aikansa täyttymistä eikä sitä viivyttää
6Ja he sanovat: »Voi sinua, jolle kehoitus on ylhäältä lähetetty, sinä olet selvästi houkkio
7Miksi et tuo luoksemme enkeleitä, jos kerran puhut täyttä totta?»
8Emme Me lähetä maan päälle enkeleitä muuten kuin totuutta pystyttämään, mutta kun tämä tapahtuu, he eivät saa enää armoa
9Totisesti, Me itse lähetämme maan päälle kehoituksen, ja Me myös seisomme sen tukena
10Ja totisesti, jo ennen sinua Me lähetimme sananjulistajia muinaisten heimojen luokse
11Mutta ainoatakaan lähettilästä ei saapunut heidän luoksensa, jota he eivät olisi pilkanneet
12Näin me annamme tämän (pilkkaamisen) juurtua syntisten sydämiin
13He eivät usko Koraaniin, ja kuitenkin heillä on tiedossa edeltäjiensä kohtalo
14Ja jos Me avaisimme oven taivaaseen ja he kiipeäisivät sinne
15niin he varmasti sanoisivat: »Silmämme ovat vain huienneet, tai pikemminkin me olemme lumouksen vallassa.»
16Totisesti, Me olemme muodostanut tähtikuvioita taivaalle ja tehnyt sen kauniiksi katselijoille
17Ja Me sitä vartioimme jokaista karkoitettua pahaahenkeä vastaan
18Mutta joka haluaa kuunnella (sanaa) salakähmäisesti, sitä seuraa tulinen liekki
19Me olemme tehnyt maan avaraksi ja sijoittanut vuoret sen päälle, ja Me annamme kaikkea siinä kasvaa sopivan määrän
20Ja maasta Me olemme hankkinut ravinnon teille, kuten niillekin, joita te ette ruoki
21Ei ole olemassa mitään, jota ei Meidän luonamme olisi valtavissa varastoissa, mutta Me lähetämme sitä maan päälle vain tietyin mitoin
22Me annamme myös hedelmällisten tuulien puhaltaa ja lähetämme sadetta taivaasta maan päälle. Sitten annamme teidän juoda sitä, mutta sen varastot eivät ole hallussanne
23Ja totisesti, Me itse annamme elämän ja Me annamme kuoleman, ja Me itse olemme kaiken perilliset
24Me tunnemme tarkoin ne teistä, jotka kulkevat etumaisina, ja me tunnemme myös ne, jotka jäävät loppupäähän
25Totisesti, Herrasi on vielä kokoava heidät yhteen. Hän on viisas, tietävä
26Totisesti, Me olemme luonut ihmisen valajan savesta, mustasta, haisevasta liejusta
27Ja dzinnin me loimme jo aikaisemmin palavasta tulesta
28Muistakaa, mitä Jumala sanoi enkeleille: »Totisesti, aion luoda ihmisolennon valajan savesta, mustasta, haisevasta liejusta
29Ja kun olen saattanut hänen muotonsa täydelliseksi ja puhaltanut häneen Henkeni, kumartukaa maahan hänen edessään.»
30Niin kaikki enkelit yhdessä kumartuivat
31Mutta saatana ei tehnyt näin. Hän ei yhtynyt kumartajiin
32Jumala lausui: »Oi saatana. Mistä syystä et yhdy niihin, jotka kumartavat?»
33Hän vastasi: »Ei ole soveliasta minun kumartaa ihmisolentoa, jonka Sinä olet luonut valajan savesta, mustasta, haisevasta liejusta.»
34Jumala sanoi: »Lähde siis täältä, sillä sinä olet totisesti harhaantunut
35Ole totisesti kirottu tuomion päivään saakka.»
36Hän sanoi: »Herra, anna minlle aikaa siihen päivään asti, jolloin heidät herätetään kuolleista.»
37Jumala vastasi: »Saat kuulua niihin, joille suodaan aikaa
38määräpäivään saakka.»
39Hän sanoi: »Herra, koska olet aiheuttanut lankeemukseni, aion kaunistaa tekoni ihmisille maan päällä ja saattaa heidät kaikki lankeamaan
40paitsi Sinun vilpittömiä palvelijoitasi.»
41Jumala vastasi: »Se on suorin tie luokseni
42Totisesti, palvelijoihini sinulla ei ole mitään valtaa, lukuunottamatta sellaisia, jotka oikealta tieltä harhaantuneina seuraavat sinua
43Helvetti on totisesti määrätty heidän kaikkien olinpaikakseen
44Sinne johtaa seitsemän ovea, ja jokaisesta ovesta käy sisään osa heistä.»
45Totisesti, ne jotka hartautta harjoittavat, saavat asua puutarhoissa ja lähteiden luona
46»Käykää sisään rauhassa ja turvallisina!»
47Me poistamme heidän rinnastaan kaiken vihan, ja veljellisesti, toisiinsa kääntyneinä, he istuvat valtaistuimilla
48Mitään rasituksia heidän ei siellä tarvitse kestää, eikä heitä sieltä pois ajeta
49Ilmoita palvelijoilleni, että Minä olen totisesti kaiken anteeksiantava, kaikkein armollisin
50Ja ilmoita myös, että Minun tuomioni on tuskallisin tuomio
51Ja kerro heille Aabrahamin vieraista
52jotka astuessaan hänen luokseen sanoivat: »Rauha», ja hän vastasi: »Totisesti, minä pelkään teitä.»
53He lausuivat: »Alä pelkää, me tuomme sinulle iloisen ennustuksen viisaasta pojasta.»
54Hän sanoi: »Tuotteko minulle ennustuksen siitä huolimatta, että vanhuus on minut jo saavuttanut? Mistä aiotte minulle ilosanoman kertoa?»
55He vastasivat: »Tuomme sinulle toden sanoman; älä siis kuulu niihin, jotka joutuvat epätoivoon.»
56Hän sanoi: »Kuka muu epäilisi Jumalan armoa kuin kadotetut?»
57Hän lausui edelleen: »Mikä on siis asianne, lähettiläät?»
58He vastasivat: »Meidät on lähetetty syntisten ihmisten luo
59lukuunottamatta Lootin perhettä, josta me totisesti pelastamme kaikki toiset
60paitsi hänen vaimoansa; olemme päättäneet, että hän totisesti on kuuluva niiden joukkoon, jotka jäävät tielle.»
61Kun siis samat lähettiläät saapuivat Lootin perheen luo
62niin hän sanoi: »Olette varmasti vieraita ihmisiä täällä.»
63He vastasivat: »Olemme tulleet luoksesi sen johdosta, mistä kansasi on kiistellyt
64Olemme tuoneet sinulle totuuden ja puhumme varmasti totta
65Sentähden lähde pois perheesi kanssa, kun on vielä osa yöstä jäljellä, ja kulje itse heidän jäljessään äläkä salli kenenkään katsoa taakseen, vaan kulje sinne, mihin teidät on määrätty
66Ja me ilmoitimme hänelle ratkaisumme tässä asiassa: »Viimeinenkin tämän kansan jäsen,on tuhottu, ennenkuin he aamulla nousevat.»
67Ja kaupungin asukkaat saapuivat riemuiten hänen luokseen
68Hän lausui: »Totisesti, nämä ovat vieraitani, älkää siis häpäiskö minua
69Pelätkää Jumalaa älkääkä tuottako minulle häpeää
70He sanoivat: »Emmekö ole kieltäneet sinua vastaanottamasta vieraita ihmisiä?»
71Hän sanoi: »Tässä ovat tyttäreni, mikäli aiotte jotakin tehdä.»
72Elämäsi kautta, oi Muhammed, totisesti he olivat päihtyneet sokeasta himostaan
73Mutta aamun koitteessa heidät yllätti kauhistuttava pauhina
74Ja me käänsimme kaupungin ylösalaisin ja annoimme tulisten kivien sataa heidän päällensä
75Totisesti, tämä on selvä merkki niille, jotka ottavat niistä vaarin
76Ja tuo kaupunki sijaitsee tien varrella, joka yhä on olemassa
77Totisesti, tässä on merkki uskovaisille
78Myös metsän asukkaat olivat sangen väärämielisiä ihmisiä
79Senvuoksi Me annoimme heidän maistaa rangaistusta, ja totisesti, nämä molemmat kaupungit sijaitsevat yleisen tien varrella
80Totisesti, kalliolla asuvat väittivät lähettiläitä valehtelijoiksi
81Ja Me annoimme heille tunnusmerkkejämme, mutta he kääntyivät niistä pois
82Heillä oli tapana hakata talonsa vuoriin ollakseen turvassa
83Mutta kauhistuttava pauhina yllätti heidät aamulla
84Ja se, mitä he olivat tehneet, ei heitä auttanut
85Totuudessa Me olemme luonut taivaat ja maan ja mitä niiden välillä on. Totisesti, Hetki on tuleva, anna siksi heille jalosti anteeksi heidän loukkauksensa
86Totisesti, Herrasi on suuri luova mestari, kaikkitietävä
87Olemmehan antanut sinulle seitsemän säkeistöä useasti luettavaksi sekä suuren Koraanin
88Älä käännä silmiäsi siihen, josta Me olemme antanut heidän nauttia, äläkä murehdi heidän tähtensä, vaan ojenna kätesi uskovaisille
89Sano heille: »Totisesti, minä olen julkinen varoittaja.»
90Kuten Me lähetimme tuomion niille, jotka riitelivät, ja niille
91jotka repivät Koraanin palasiksi
92Herrasi nimessä Me heiltä kaikilta vielä vaadimme tilin siitä
93mitä he ovat tehneet
94Sentähden julista heille selvin sanoin, mitä sinulle on määrätty, ja käänny pois pakanoista
95Totisesti, Me olemme sinulle riittävä turva pilkkaajia vastaan
96He asettavat Jumalan rinnalle toisen Jumalan, mutta aikanaan he saavat kokea
97Tiedämme hyvin, että heidän puheensa ahdistaa rintaasi
98Sentähden julista Herrasi kunniaa ylistäen Häntä ja lukeudu niiden joukkoon, jotka kumartuvat maahan
99Ja palvele Herraasi siihen asti, kunnes kuolema luoksesi saapuu
lähde: Unknown
WEBREATH · 11:11
«If you are thankful, I will give you more» — Quran 14:7
Breath is one for all: everyone lives by it, whoever they are and whatever they believe. Every day at 11:11 local time people stop for sixty seconds, breathe, and thank GOD for the breath — each in their own words, each within themselves. In that minute we are One Breath.
WEBREATH — the Minute at 11:11, your own local time — we are One Breath