Johanneksen Ilmestys 8
1Kun Karitsa oli murtanut seitsemännen sinetin, tuli taivaaseen hiljaisuus, jota tuntui kestävän puolisen tuntia.
2Jumalan edessä seisoville seitsemälle enkelille annettiin sitten torvet.
3Eräs muu enkeli, jolla oli kultainen suitsutusastia, tuli alttarin luo. Hän sai suuren määrän suitsuketta, joka piti sekoittaa Jumalan lasten rukouksiin ja uhrata kultaisella alttarilla valtaistuimen edessä.
4Palavan suitsukkeen tuoksu kohosi siitä Jumalan luo.
5Sitten enkeli otti suitsutusastiaan alttarilta tulen ja heitti sen maan päälle. Siitä seurasi kova ukonilma ja maanjäristys.
6Seitsemän enkeliä valmistautuivat puhaltamaan torviinsa.
7Ensimmäinen enkeli puhalsi merkkisoittonsa. Verensekaisia rakeita ja tulta heitettiin maan päälle, ja kolmasosa siitä syttyi palamaan. Puista paloi kolmasosa, ja kaikki ruoho kärventyi.
8Toinen enkeli puhalsi torveensa. Mereen heitettiin kuin suuri palava vuori. Se tuhosi kolmasosan kaloista ja laivoista ja vedestä, joka muuttui verenpunaiseksi .
10Kun kolmas enkeli puhalsi torveen, taivaasta putosi suuri palava tähti, joka saastutti kolmasosan joista ja lähteistä.
11Tähden nimi oli Koiruoho ja se myrkytti kolmasosan vesistä. Paljon ihmisiä kuoli juotuaan vettä.
12Neljäs enkeli puhalsi torveensa. Heti pimeni kolmasosa auringosta, kuusta ja tähdistä. Päivät muuttuivat kolmannesta hämärämmiksi ja yöt pimeämmiksi.
13Näin yksinäisen kotkan lentävän taivaan yli. Se valitti: »Voi ihmisraukkoja! Mitä kauheaa tapahtuukaan, kun vielä kolme enkeliä puhaltaa torveensa!»
lähde: Biblica® Avoin Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna
WEBREATH · 11:11
«He himself gives everyone life and breath and everything else» — Acts 17:25
Breath is one for all: everyone lives by it, whoever they are and whatever they believe. Every day at 11:11 local time people stop for sixty seconds, breathe, and thank GOD for the breath — each in their own words, each within themselves. In that minute we are One Breath.
WEBREATH — the Minute at 11:11, your own local time — we are One Breath