Johanneksen Ilmestys 6

1Katselin, miten Karitsa mursi ensimmäisen sinetin ja alkoi avata kirjakääröä. Samassa yksi niistä neljästä olennosta sanoi jyrisevällä äänellä: »Tule!»

2Edessäni oli valkoinen hevonen. Sen selässä oli ratsastaja jousi kädessään. Hän sai päähänsä kruunun voiton merkiksi ja lähti voittamaan sotaa.

3Karitsa mursi toisen sinetin. Kuulin toisen olennon sanovan: »Tule!»

4Nyt ratsasti esiin punainen hevonen. Sen ratsastaja sai pitkän miekan. Hänellä oli valta rikkoa rauha maasta ja aiheuttaa sekasorto, niin että ihmiset tappaisivat toisiaan.

5Kun Karitsa oli murtanut kolmannen sinetin, kuulin kolmannen olennon sanovan: »Tule!» Näin mustan hevosen, jonka ratsastajalla oli kädessään vaaka.

6Neljän olennon joukosta kuului ääni: »Päiväpalkalla yksi vehnäleipä tai kolme ohraleipää! Öljyä ja viiniä ei ole.»

7Karitsa avasi neljännen sinetin, ja kuulin neljännen olennon sanovan: »Tule!»

8Näin harmahtavan hevosen, jolla ratsasti Kuolema. Hänen jäljessään ratsasti Tuonela. Ne saivat haltuunsa neljännen osan maailmaa. Sota, nälkä, sairaudet ja villieläimet saivat tappaa neljäsosan ihmiskuntaa.

9Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin. Sen alla olivat uskonsa tähden surmattujen ihmisten sielut. He olivat julistaneet Jumalan sanaa ja olleet uskollisia todistajia.

10Nyt he huusivat: »Pyhä ja uskollinen Herra! Kuinka kauan kestää, ennen kuin tuomitset ihmiset siitä, mitä he ovat meille tehneet? Milloin kostat heille meidän kuolemamme?»

11Jokaiselle uskonsa tähden surmatulle annettiin valkoinen viitta, ja heitä pyydettiin odottamaan rauhassa, kunnes kyllin monta muuta Jeesuksen palvelijaa, heidän veljeään, olisi kokenut maailmassa saman kohtalon kuin he.

12Katselin, kun Karitsa mursi kuudennen sinetin. Seurasi ankara maanjäristys. Aurinko tummui kuin se olisi peitetty mustalla vaatteella, ja kuu muuttui verenpunaiseksi.

13Tähdet näyttivät varisevan taivaalta maahan kuin viikunan raakileet myrskyn ravistaessa puuta.

14Taivas kääriytyi kokoon kuin kirjakäärö. Kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikoiltaan.

15Maailman hallitsijat ja johtajat, upporikkaat miehet ja korkea-arvoiset upseerit, suuret ja pienet, orjat ja vapaat, piiloutuivat luoliin ja rotkoihin

16ja huusivat kallioille: »Kaatukaa meidän päällemme! Suojatkaa meitä valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta.

17Heidän vihansa suuri päivä on tullut! Kuka sen kestää?»