Johanneksen Ilmestys 15
1Näin taivaassa taas mahtavan näytelmän, joka kertoi tulevista tapahtumista: seitsemän enkeliä lähti tuomaan maailmaan seitsemää viimeistä vitsausta. Sitten Jumalan viha viimeinkin olisi toteutunut.
2Edessäni näytti avautuvan suuri meri. Se oli kuin liekehtivää lasia. Sille olivat kokoontuneet kaikki, jotka olivat voittaneet pedon, hänen kuvansa ja lukunsa. Heillä oli Jumalan harput
3ja he lauloivat Jumalan palvelijan, Mooseksen, ja Karitsan virttä: »Jumala, Kaikkivaltias, kaikki mitä teet on suurta ja ihmeellistä. Aikojen valtias , sinun tiesi ovat oikeat ja todet.
4Herra, kuka ei pelkäisi ja ylistäisi sinun nimeäsi? Vain sinä olet pyhä. Kaikki kansat tulevat luoksesi ja kumartuvat eteesi. Sinun vanhurskautesi on paljastunut.»
5Sitten näin, miten taivaan temppelin kaikkein pyhin osa avattiin.
6Temppelistä lähti seitsemän enkeliä, joiden tehtävänä oli viedä maailmaan viimeiset vitsaukset. Heillä oli yllään hohtavan valkoiset pellavapuvut, jotka oli sidottu rinnan kohdalta kultaisilla vöillä.
7Yksi niistä neljästä olennosta toi jokaiselle enkelille kultamaljan, joka oli täynnä elävän, ikuisen Jumalan vihaa.
8Temppeli tuli täyteen savua hänen kirkkaudestaan ja voimastaan. Kukaan ei voinut mennä sinne sisään, ennen kuin enkelit olivat tyhjentäneet maljansa ja vitsaukset kohdanneet maata.
lähde: Biblica® Avoin Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna
WEBREATH · 11:11
«He himself gives everyone life and breath and everything else» — Acts 17:25
Breath is one for all: everyone lives by it, whoever they are and whatever they believe. Every day at 11:11 local time people stop for sixty seconds, breathe, and thank GOD for the breath — each in their own words, each within themselves. In that minute we are One Breath.
WEBREATH — the Minute at 11:11, your own local time — we are One Breath