Markus 16
1Kun sapatti seuraavana iltana päättyi, Maria Magdaleena, Salome ja Maria, Jaakobin äiti, menivät ostamaan balsamointivoiteita.
2Seuraavana aamuna he lähtivät jo auringonnousun aikaan viemään niitä haudalle.
3Matkalla he miettivät, miten ihmeessä saisivat vieritetyksi syrjään suuren kiven, joka sulki hautakammion oviaukon.
4Mutta paikalle tullessaan he näkivät, että kivi oli jo siirretty syrjään.
5He menivät hautakammioon sisälle, ja siellä, oikealla puolella, istui nuori mies, jolla oli valkoiset vaatteet. Naiset säikähtivät,
6mutta enkeli sanoi: »Älkää pelästykö. Tehän etsitte Jeesusta, nasaretilaista, joka ristiinnaulittiin. Ei hän ole täällä! Hän on palannut elämään. Katsokaa, tässä hänen ruumiinsa oli.
7Menkää nyt viemään tämä sanoma Pietarille ja muille hänen oppilailleen: Jeesus menee teidän edellänne Galileaan. Te saatte nähdä hänet siellä, aivan niin kuin hän teille ilmoitti ennen kuolemaansa.»
8Naiset pakenivat kiireesti haudalta. He olivat niin säikähdyksissään, etteivät uskaltaneet puhua kenellekään näkemästään.
9Jeesuksen ylösnousemus tapahtui varhain sunnuntaiaamuna. Ensimmäinen ihminen, joka hänet näki, oli Maria Magdaleena – nainen, jonka hän oli vapauttanut seitsemästä riivaajahengestä.
10Maria löysi Jeesuksen oppilaat murheen murtamina ja vakuutti heille innoissaan, että hän oli nähnyt Jeesuksen ja että tämä oli elossa. Mutta kukaan ei uskonut häntä.
12Myöhemmin Jeesus ilmestyi kahdelle miehelle, jotka olivat matkalla Jerusalemista maaseudulle. He eivät ensin tunteneet häntä, koska hän oli erilainen kuin ennen.
13Kun he viimein tajusivat, kuka hän oli, he ryntäsivät takaisin Jerusalemiin kertomaan toisille, mutta heitäkään ei uskottu.
14Vielä myöhemmin Jeesus ilmestyi yhdelletoista oppilaalleen näiden ollessa aterialla. Hän moitti heitä epäuskosta – että he olivat itsepäisesti kieltäytyneet uskomasta niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseena.
15Sitten hän sanoi heille: »Menkää nyt kaikkialle maailmaan ja kertokaa Jumalan hyvä uutinen kaikille ihmisille.
16Ne, jotka uskovat ja kastetaan, saavat ikuisen elämän. Mutta ne, jotka kieltäytyvät uskomasta, tuomitaan.
17Ne, jotka uskovat, saavat minulta voiman tehdä tunnustekoja: minun nimessäni he ajavat pahoja henkiä ihmisistä ja puhuvat uusilla kielillä.
18He voivat koskea turvallisesti jopa käärmeisiin, ja jos he juovat jotakin myrkyllistä, se ei vahingoita heitä. He panevat myös kätensä sairaiden päälle ja parantavat heidät.»
19Kun Herra Jeesus oli lakannut puhumasta heille, hänet kohotettiin ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20Jeesuksen oppilaat lähtivät viemään kaikkialle ilosanomaa Jeesuksesta. Herra oli heidän kanssaan ja vahvisti heidän puheensa todeksi antamalla ihmeiden seurata heidän sanojaan.
lähde: Biblica® Avoin Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna
WEBREATH · 11:11
«He himself gives everyone life and breath and everything else» — Acts 17:25
Breath is one for all: everyone lives by it, whoever they are and whatever they believe. Every day at 11:11 local time people stop for sixty seconds, breathe, and thank GOD for the breath — each in their own words, each within themselves. In that minute we are One Breath.
WEBREATH — the Minute at 11:11, your own local time — we are One Breath