1 Korinttilaisille 3
1Hyvät ystävät, minun on pitänyt puhua teille kuin lapsille, kuin vastasyntyneille kristityille. Lapset elävät omien mielitekojensa vallassa, mutta kypsiä kristittyjä hallitsee Pyhä Henki ja he seuraavat Herraa.
2Minun on pitänyt ruokkia teitä maidolla, koska ette ole sietäneet vahvempaa ruokaa. Ja tilanne on edelleen sama.
3Olette kristittyinä yhä lapsia. Se näkyy siitä, että olette kateellisia toisillenne ja jakaudutte keskenään riiteleviin kuppikuntiin. Itse asiassa käyttäydytte niin kuin ette olisikaan Herran omia.
4Kiistelette siitä, kumpi meistä on suurempi, Apollos vai minä, ja päästätte seurakunnan hajaantumaan. Eikö tämä osoita, miten vähän olette kasvaneet kristittyinä?
5Mikä sitten olen minä ja mikä on Apollos, kun meistä tehdään kiistakapuloita? Me olemme vain Jumalan palvelijoita, jotka kumpikin olemme saaneet omat lahjamme Jumalalta, ja me autoimme teidät uskoon.
6Minun tehtäväni oli kylvää siemen sydämenne peltoon ja Apolloksen kastella sitä, mutta vain Jumala sai siemenet kasvamaan.
7On sivuasia, kuka istuttaa ja kuka kastelee – pääasia on, että Jumala antaa kasvun.
8Apollos ja minä pyrimme yhteisellä työllämme samaan päämäärään, vaikka tietysti saamme kumpikin palkan omasta työstämme.
9Olemme vain Jumalan työtovereita. Te olette Jumalan pelto, ette meidän. Tai toista kuvaa käyttääkseni: te olette Jumalan rakennus.
10Jumala on hyvyydessään opettanut minulle, miten on rakennettava. Niinpä laskin perustuksen, jolle Apollos on rakentanut. Rakentajan täytyy olla tarkkana.
11Mitään muuta todellista perustusta ei ole kuin Jeesus Kristus.
12Tälle perustukselle voidaan kuitenkin rakentaa hyvin erilaisista rakennustarpeista. Joku käyttää kultaa, hopeaa ja jalokiviä, toinen puuta, heiniä tai jopa olkia.
13Kristuksen tuomion päivänä tarkastetaan, millaisia rakennusaineita kukin rakentaja on käyttänyt. Tutkitaan, onko työn tulos todella kestävä.
14Se, joka on rakentanut oikeista aineksista kestävän talon, palkitaan.
15Jos talo palaa, rakentaja kärsii suuren tappion, mutta pelastuu kuitenkin itse liekeistä.
16Ymmärrättehän, että muodostatte yhdessä Jumalan temppelin, jossa Jumalan Henki asuu?
17Jos joku likaa ja turmelee Jumalan temppelin, Jumala tuhoaa hänet. Jumalan temppeli on puhdas ja varattu hänen käyttöönsä: se temppeli olette te.
18Älkää pettäkö itseänne. Saatatte olla vaikka kuinka loistavaälyisiä, mutta teidän on pantava syrjään oma viisautenne, ettei se estäisi teitä tajuamasta ylhäältä tulevaa viisautta.
19Tämän maailman viisaus on Jumalalle tyhmyyttä. Kuten Jobin kirjassa sanotaan, Jumala antaa ihmisten kompastua omaan nerokkuuteensa.
20Ja psalmit kertovat meille, että Jumala tietää viisaidenkin ihmisten ajatusten turhanpäiväisyyden.
21Älkää siis ylpeilkö ihmisistä. Jumala on antanut teille kaiken mitä tarvitsette.
22Hän on antanut Paavalin, Apolloksen ja Pietarin auttamaan teitä. Hän on antanut teille koko maailman. Elämä ja jopa kuolemakin ovat palveluksessanne. Kaiken nykyisen ja tulevan olette saaneet Jumalalta. Kaikki on teidän,
23mutta te kuulutte Kristukselle, ja Kristus on Jumalan.
lähde: Biblica® Avoin Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna
WEBREATH · 11:11
«He himself gives everyone life and breath and everything else» — Acts 17:25
Breath is one for all: everyone lives by it, whoever they are and whatever they believe. Every day at 11:11 local time people stop for sixty seconds, breathe, and thank GOD for the breath — each in their own words, each within themselves. In that minute we are One Breath.
WEBREATH — the Minute at 11:11, your own local time — we are One Breath