Millaisen maailman haluamme lapsillemme?

Kuva, jota kannamme mukanamme

Kuvittele maailma, jonka haluaisit lapsen perivän. Useimmat näkevät jotain tämän kaltaista: elävät metsät, kaupungit, jotka ovat niin hiljaisia, että linnut kuuluvat, ja kadut, joilla lapsi voi kävellä pelkäämättä. Otetaan vuosi 2040 pisteeksi horisontissa. Se ei ole lupaus eikä ennuste. Kukaan ei tiedä, mitä se vuosi tuo. Se on kuva, ja kuva auttaa valitsemaan, mihin suuntaan kävellä.

Tämä artikkeli kertoo siitä suunnasta. Se ei sano, että maailma muuttuu tiettyyn päivämäärään mennessä. Se kutsuu esittämään kysymyksen, joka kuulostaa suurelta ja osoittautuu henkilökohtaiseksi: millaisen maailman haluamme lapsillemme, ja mitä yhtä asiaa voin tehdä sen eteen tänään?

Elävät metsät, hiljaiset kaupungit, turvalliset lapset

Käydään kuva läpi osa kerrallaan. Elävät metsät tulevat ensin, koska metsät ovat lähellä hengitystämme. Meret antavat hyvin suuren osan maapallon hapesta, usein sen sanotaan olevan noin puolet. Loput tulee metsistä, ruohostoista ja muista kasveista. Jokaisessa lapsen hengenvedossa on vähän tuota työtä. Elävä planeetta ei ole abstrakti toive. Se on ilmaa lapsen keuhkoissa.

Hiljaiset kaupungit tulevat toisena. Hiljaisuus ei ole vain melun puuttumista. Se on paikka, jossa ihmisillä on aikaa huomata toisensa. Turvallisuus tulee kolmantena. Se on yksinkertaisin sanoa ja vaikein rakentaa. Monien mielestä lapsi voi paremmin siellä, missä aikuiset pitävät huolta paitsi omista lapsistaan myös toisistaan.

Mistä tällainen maailma tulee

Tällaista maailmaa ei toimiteta yhdellä päätöksellä yhtenä päivänä. Se kootaan pienistä asioista, joita ihmiset tekevät yhä uudelleen: miten puhumme naapurille, mistä kiitämme, mihin kiinnitämme huomiomme. Tuo maailma rakennetaan siitä, mitä teemme joka päivä.

Meitä on maapallolla noin 8 miljardia. Kahdella ihmisellä on noin 99,9 prosenttia DNA:sta yhteistä, minkä genomilaitokset toistavat laajasti. Myös ilma on yhteistä. Tuulet sekoittavat ilmakehää jatkuvasti, joten tänään hengittämäsi ilma on voinut olla vielä äskettäin toisen mantereen yllä. Planeetan toisella puolella oleva lapsi ja oma lapsesi, veljentyttäresi tai naapurin poika hengittävät samasta taivaasta.

Tässä muutama pieni askel, joista aloittaa:

• Sano kerran päivässä kiitos hengityksestäsi.
• Vietä yksi rauhallinen minuutti lapsen kanssa ilman ruutuja.
• Huomaa puu kadullasi ja seiso hetki sen vieressä.

Miksi aloittaa kiitollisuudesta

On aiheellista kysyä, mitä minuutin hengittämisellä on tekemistä metsien ja lasten kanssa. Ei mitään, jos odotamme sen istuttavan puita. Jotain, jos kysymme, mitä se tekee sille, joka sen elää. Emmonsin ja McCulloughin vuoden 2003 tutkimuksessa, joka julkaistiin Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä, ihmiset, jotka kirjoittivat säännöllisesti muistiin, mistä olivat kiitollisia, kertoivat voivansa paremmin useammin kuin kontrolliryhmät. Se on vaatimaton tulos, emmekä lupaa enempää kuin se osoittaa.

Monet uskovat, että kiitollisuus hengityksestä muuttuu hitaasti huolenpidoksi paikoista, joista hengitys tulee. Se ei ole todistettu laki. Se on toive ja järkevä syy kokeilla.

Maailma lapsille on suunta, ei ennuste. Kuljemme sitä kohti sillä, mitä teemme tänään.